Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Viherpeukalon muffinit

03.05.2012 - 21:36 / Kategoriat: Muffinssit

 

Kevät on edennyt pitkälle ja kesä kolkuttelee ovella. Erilaisia kasveja on päässyt jo sisätiloissa istuttelemaan ja kohta ne voikin siirtää ulos kasvuaan jatkamaan. Meillä odottelee parvekkeelle pääsyään krassit, salaatit ja yrtit. Amppelitomaatti on pakollinen hankinta, koska niin hyvin se on satoa antanut kuumalla parvekkeella aikaisempina vuosina. Tästä intoutuneena leivoin herkullisia sitruunamuffineita, jotka koristelin jokaista viherpeukaloa innostavalla tavalla.

Sitruunamuffinit 12kpl

2 kananmunaa

2dl sokeria

1dl juoksevaa margariinia

1prk sitruunarahkaa

4dl vehnäjauhoja

2tl leivinjauhetta

1 sitruunan raastettu kuori

koristeluun:

domino-keksimurua

sokerimassasta tehtyjä koristeita

muovisia kukkaruukkuja

Sekoita sokeri ja kananmunat lastalla sekaisin. Lisää kaikki muut aineet ja sekoita tasaiseksi. Kaada 12:sta muffinivuokaan ja paista 180 asteessa noin 12-15 minuuttia. Anna jäähtyä ennen koristelua.

Laita muffinit puhtaisiin muovisiin kukkaruukkuihin ja ripottele keksimurua pintaan. Minä tein versot sokerimassasta ja laitoin verson varteen pätkän spaghettia, jonka avulla pystyin tökkäämään koristeen kätevästi muffiniin.

 

 

Sitruuna-lime minimuffinit

10.03.2012 - 08:38 / Kategoriat: Muffinssit

Sitruuna-lime minimuffinit (n.36kpl)

2 kananmunaa

2dl sokeria

1prk sitruunarahkaa

4dl vehnäjauhoja

2tl leivinjauhetta

2tl vaniljasokeria

1 limen raastettu kuori ja mehu

Pese lime ja raasta sen kuori sekä purista mehu. Sekoita kaikki ainekset kulhossa esim. lastan avulla. Kaada taikina kertakäyttöiseen pursotinpussiin, leikkaa pieni reikä päähän ja pursota minimuffinivuokiin. Paista 180 asteessa noin 8-10 minuuttia. Pursotinpussi on erittäin kätevä minimuffinien leipomisessa! Anna jäähtyä ja koristele halutessasi.

 

Angry Birds synttärit

10.02.2012 - 10:42 / Kategoriat: Lasten teemajuhlat, Muffinssit

 

Jesse täytti eilen virallisesti 8v. ja Angry Bird-synttärit saatiin järjestettyä. Tosin lauantaina teema jatkuu kaverisynttäreillä.. Tarjolla meillä oli appelsiinimuffineita possuilla koristeltuina, AB keltainen täytekakku, suklaakakku punaisilla linnuilla ja suolaisena tonnikala-tomaatti piirakka. Popcorneja ja karkkeja unohtamatta

Eilisille synttäreille oli toiveena saada keltainen lintu. Mitäpä sitä ei lastensa eteen tekisi.. Hauskaa oli tätä lintusta kasaan vääntää, hiukan haasteellinenkin muoto. Täytteenä kakussa oli appelsiinimousse, jonka vielä värjäsin keltaiseksi. Pinnan kuorrutin sokerimassan ja vaahtokarkinmakuisen massan sekoituksella. Kaikki irto-osat ja nimi on tehty pelkästä sokerimassasta.

Appelsiinimuffinit 12 kpl

2 kananmunaa

2dl sokeria

1prk sitruunarahkaa

1dl juoksevaa margariinia

4dl vehnäjauhoja

2,5tl leivinjauhetta

1 appelsiinin raastettu kuori

½dl appelsiinimehua

Koristeluun;

Snip&Swirl vanilja kuorrutetta

Vatkaa lusikalla sokeri ja munat kevyesti vaahdoksi. Lisää joukkoon margariini ja rahka sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää myös kuoriraaste ja mehu. Sekoita tasaiseksi ja jaa 12:sta muffinivuokaan. Paista 180 asteessa noin 15-18 minuuttia. Anna muffinien jäähtyä ennen kuorruttamista ja koristelua.

Suklaakakku sai sisuksiinsa sekä tummaa suklaata että minttukrokantti-suklaata. Pinnalle sulatin After Eight-konvehteja ja ripottelin vielä marianne-rouhetta. Punaiset linnut pääsivät tätä kakkua koristamaan.

Juhlat menivät kivasti ja sankari sai puhaltaa kynttilänsä keltaisen linnun päältä. Lahjaksi poikanen sai mm. hartaasti toivomansa puhelimen ja teemaan sopivan t-paidan!

Paljon Onnea äidin poikaselle

 

Tequila-muffinit

07.01.2012 - 18:23 / Kategoriat: Muffinssit, Teemaillalliset

Meksikolaisillan jälkiruuaksi tein tequila-muffineita.

Tequila-muffinit 12 kpl

2 kananmunaa

2dl sokeria

1dl juoksevaa margariinia

4dl vehnäjauhoja

1prk valkosuklaa-lime rahkaa

2,5tl leivinjauhetta

1rkl tequilaa

Kuorrutukseen:

2dl flora vispiä

1,5dl valkosuklaa-lime rahkaa

2rkl sokeria

1rkl tequilaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään sekaisin ja jaa paperisiin vuokiin. Paista 180 asteessa noin 12-14 minuuttia. Anna muffineiden jäähtyä ennen kuorrutusta. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää rahka, sokeri sekä tequila. Sekoita ja pursota muffinin päälle. Koristele limen kuoriraasteella sekä limeviipaleella.

Kätevä ja ylisöpö "saha" leikkasi limet loistavasti ja toimiihan se pullonavaajanakin.

 

Halloween lähestyy..

14.10.2011 - 12:36 / Kategoriat: Halloween, Muffinssit

Syksyn katkaisee mukavasti Halloween ennen joulua ja tuo kurpitsa juhlahan onkin jo tämän kuun lopulla. Meillä odottelee kellarissa iso oranssi kurpitsa kaivertajiaan ja hauska väriään vaihtava led-valokin on jo sinne sisään hankittu. Se on aina turvallinen vaihtoehto, ei tarvitse muistaa sammutella eläviä kynttilöitä ympäriinsä.

Halloweeniin sopivia namejakin olemme haalineet; suklaisia silmämunia ja niin perinteisiä Drakuloita.

Ulko-ovea koristelee kranssi, jonka poikaset saivat viritellä halloween-tunnelmaan. Siitä ei ainakaan fiilistä puutu.

Kaikkea herkkua kun ei voi yhtenä viikonloppuna syödä, täytyy niitä siis alkaa tekemään hyvissä ajoin. Paistelin eilen sitruunamuffineita, johon laitoin Omar-namin yllätykseksi sisään. Pinnan koristelin veriappelsiinimoussella, puna-mustilla strösseleillä ja punaisillä ruusuilla. Tuo pirteä veriappelsiinimousse toimi loistavasti sitrusmuffinien kanssa.

Vampyyrin veriappelsiinimoussemuffinit 12kpl

2 kananmunaa

2dl sokeria

1dl juoksevaa margariinia

4dl vehnäjauhoja

2,5tl leivinjauhetta

2dl rahkaa (itse käytin Arlan uutta sitrusrahkaa)

12kpl Omar-karkkeja

Kuorrutukseen;

2,5dl flora vispiä

½rsaa veriappelsiini hyydykejauhetta (Confetista)

strösseleitä ja ruusuja

Sekoita kaikki ainekset sekaisin ja jaa paperisiin muffinivuokiin (minulla oli Wiltonin vampyyrivuoat). Painele taikinan joukkoon Omar-karkit ja paista 180 asteessa noin 12-14 minuuttia. Anna muffinien jäähtyä ennen kuorruttamista.

Valmista veriappelsiinimousse paketin ohjeen mukaan ja pursota se muffinien päälle. Koristele strösselein ja ruusuin.

Meillä odottelee myös jääkaapissa Spider Cider-pullo. Laitoin kauniiseen lasipulloon hauskan halloween-aiheisen etiketin ja täytin poikien suosikkimehulla, Marlin mansikka-limellä.

Täytyy varmaan viikonloppuna jatkaa halloween herkkujen tekoa, koska ideoita tuntuu tulevan. Lähes kaikki tuotteet ovat saatavissa Confetista (www.confetti.fi)

 

Futiskahvilaan tarjolle

04.09.2011 - 17:33 / Kategoriat: Muffinssit, Piirakat, Yleinen

Viime viikonloppuna oli taas minun vuoroni tehdä jotain makeaa tarjolle futisharkkojen kahvilaan. Päädyin syksyiseen omenapiirakkaan, jossa oli pieni uusi vivahde (alkuperäinen ohje Kinuskikissalta) sekä perus sitruunamuffineihin. Ihan kohtuu hyvin nuo kauppansa tekivät.

OMENAPIIRAKKA

Pohja:

150g margariinia

1 1/4dl sokeria

1 kananmuna

2dl vehnäjauhoja

1dl kaurahiutaleita

Täyte:

1½dl maitoa

1 pss vanhan ajan vaniljakastikejauhetta (valmis pussi)

250g mascarponea

3-4 omenaa

kanelia ja vaniljasokeria

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita ne taikinaan. Levitä taikina voidellulle piirakkavuoalle tai leivinpaperin päälle, jos teet pellillisen.

Tee täyte. Mittaa kulhoon maito ja lisää vaniljakastikejauhe siihen sekoittaen. Anna sen jähmettyä jääkaapissa hetken aikaa. Sekoita sitten joukkoon mascarpone. Levitä täyte piirakkataikinan päälle. Kuori omenat ja viipaloi ne ohuiksi lohkoiksi. Asettele lohkot täytteen päälle. Ripottele viimeiseksi kaneli ja vaniljasokeri omenalohkojen päälle. Paista 200 asteessa noin 40-45 minuuttia. Anna piirakan hetken hyytyä ennen leikkaamista.

Itse tein suoraan pellillisen, johon tein tuplataikinan ja täytteen. Omenoita meni 6 isoa. Oli todella mehevää ja kiva, kun vaihteeksi oli hiukan erilaista omenapiirakkaa.

Toisena tarjottavana oli siis perusmuffineita, sitruunamuffinit. Koristeeksi laitoin vihreää koristelugeeliä sekä valkosuklaasta tehtyä suklaajalkapalloja. Arvaatte varmaankin kummat loppuivat ensin??

Futiksen parissa meillä onkin kesä mennyt enemmän tai vähemmän. Vielä on jäljellä ainakin yksi turnaus ennen ns. talvikautta.

 

Suklaamuffinit kirsikoiden kera

24.07.2011 - 13:57 / Kategoriat: Muffinssit

Olin useita vuosia luullut etten kirsikoista pidä kunnes satuin uskaltautua maistamaan tuoreita kirsikoita muutama kesä sitten. Vau, nehän olivat todella hyviä. Ihan erimakuisia kuin ne sokeriliemessä säilötyt, joista varmaankin melko monelle on kirsikanmaku muodostunut. Kirsikka ja suklaa sopivat mielestäni aivan loistavasti yhteen ja tässä eräänä kesäpäivänä paistoinkin suussa sulavia suklaamuffineita. Ne maistuivat erityisen hyvältä tuoreiden kirsikoiden ja vaniljajäätelön kera.

Suklaamuffinit 12 kpl

2 kananmunaa

2dl sokeria

vajaa 1dl juoksevaa margariinia

1prk vaniljarahkaa

vaniljasokeria

4dl vehnäjauhoja

2,5tl leivinjauhetta

n.1dl maitoa tai kermaa (mehukin käy)

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja jaa 12 vuokaan. Paista 200 asteessa noin 10-14min. Tarjoile hiukan lämpiminä jäätelön ja kirsikoiden kera.

Lomallamme olemme käyneet mm. ihastelemassa hurjia dinoja sekä kotiseutumuseo-kierroksella kauniissa maisemissa.

Tällaisessa maisemassa sitä ainakin oma silmä lepää...

 

Jessen maastonimpparit

12.08.2010 - 20:18 / Kategoriat: Muffinssit, Täytekakkuja

Meidän suvulla on tapana juhlistaa nimppareitakin, joten tänään kahvittelimme yhdistettyjä Sannan ja Jessen päiviä. Jesse toivoi maastoaiheisia nimppareita ja tottahan toki äiti sellaiset sitten poikaselleen järjesti!

Panssarivaunukakun toteutin mahdollisimman yksinkertaisena. Kakussa oli täytteenä Baileys-kermaa sekä banaaniviipaleita. Kakun kuorrutin herkullisella vaahtokarkkimassalla, joka toimii kuin unelma! Tuo uusi massa on helppo värjätä, ei tarvitse käyttää laisinkaan tomusokeria kun värjää pastavärein. Sen pystyy lähes tomusokereitta kaulitsemaan ja se venyy hiukan kakun päällä, joten mielestäni sitä on jopa helpompi käyttää kuin sokerimassaa. Vaahtokarkkimassa pysyy pehmeänä kakun päällä eikä kostu niinkuin marsipaani. Maku on ylivertainen muihin massoihin verrattuna, toki tuo on makuasia! Jesse sanoi, että massa maistuu banaanille, kun ensimmäistä kertaa maistoi! Panssarivaunukakun telaketjuina toimi Domino-keksit. Tykki on massalla päällystetty laku, jossa on tukena puinen grillitikku. "Hiekaksi" murustin Wilhelmina-keksejä.

 

Maastoaihe jatkui sitruunamuffineissa. Tein sokerimassasta nimilaattoja, joihin painoin kirjainlaatalla nimen. Suihkutin hopeasprayta pinnalle. Oliivinvihreästä massasta yritin pyöräytellä myös muutamia kypäriä.

Tuolla kirjainlaatalla olisi hauska kirjoittaa viestejä esim. kekseihinkin.

Pöydässämme oli vielä tarjolla tonnikalapaprikapiirakkaa, Dominokeksejä sekä salmiakkitikkareita! Nimpparit saatiin vietettyä ja huomenna suunnistammekin Taiteiden Yöhön Kengurumeinikiä katsomaan :)

 

 

Sitruunaiset mansikkamuffinit

23.06.2010 - 16:01 / Kategoriat: Muffinssit

Confettiin saapui eilen ihan uusia muffinivuokia! Enpä voinut vastustaa ihania mansikkavuokia vaan heti ne oli otettava testiin. Tein sitruunamuffineita, joista tuli ehkäpä parhaita ikinä! Ainakin ne maistuivat kotimaisten mansikoiden kanssa tuoreeltaan aivan uskomattoman hyviltä. Muffiniohje on älyttömän helppo ja vaivaton toteuttaa vaikka mökillä.

Sitruunaiset mansikkamuffinit 12 kpl

2 kananmunaa

1,5dl sokeria

1 prk sitruunarahkaa

n.1,5dl juoksevaa margariinia

n.3,5dl venhäjauhoja

reilu 1tl leivinjauhetta

1tl vaniljasokeria

Sekoita kaikki ainekset isolla lusikalla sekaisin. Taikinasta pitää tulla sellaista pehmeää, ei missään nimessä "kittimäistä". Eli kananmunien koosta riippuu paljolti vehnäjauhojen määrä. Jaa taikina 12 mansikkamuffinivuokaan ja paista 200 asteessa noin 10-12 min (pinnan pitää olla kullankeltainen). Jäähdytä muffinit ja koristele tomusokerilla sekä tuoreilla mansikoilla.

Uudet muffinivuoat olivat todella hyvänlaatuisia, rasva ei tullut yhtään paperin läpi vaan se pysyi kauniina!

Näillä kuvilla toivotan kaikille oikein aurinkoista ja mukavaa juhannusta!

 

 

Tähti-muffinit

06.03.2010 - 19:55 / Kategoriat: Muffinssit

Ystäväni pojan, Niilon, 7v. synttäreitä juhlittiin tänään ja tein sinne tarjolle muffineita. Muffineissa oli täytteenä banoffee curdia. Saimme Confettiin upeita Mrs. Bridgesin marmeladeja, curdeja sekä sinappia, jotka ovat vertaansa vailla. Kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Banoffee-vaniljamuffinit 12 kpl

2 kananmunaa

2dl sokeria

4dl vehnäjauhoja

1dl juoksevaa margariinia

1prk vaniljarahkaa

2tl vaniljasokeria

2tl leivinjauhetta

Täytteeksi; n.1,5dl banoffee curdia

Vatkaa kaikki ainekset sekaisin ja jaa muffinivuokiin. Paista 180 asteessa noin 12-14min. Pursota täyteterällä curdia lämpöisiin muffineihin. Jäähdytä ja koristele haluamallasi tavalla.

 

Kevätmuffinit

28.02.2010 - 13:26 / Kategoriat: Muffinssit

Ihanaa, kun vettä sataa ja lumi sulaa! Saisi jo tulla kevät, hiirenkorvat ja lämmin aurinko.

Sitruunamuffinit 12 kpl

2 kananmunaa

2dl sokeria

1prk Valion sitruunarahkaa

1dl juoksevaa margariinia

4dl vehnäjauhoja

2tl leivinjauhetta

2tl vaniljasokeria

n.1dl lemon/lime curdia

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja jaa 12 muffinivuokaan. Paista 200 asteessa noin 12-14min. Pursota täyteterän avulla lemon curd lämpöisiin muffineihin. Jäähdytä ne ja koristele haluamallasi tavalla.

Käytin Dotty vuokia, vihreää ja keltaista. Koristelin muffinit kermavaahdolla ja vihreällä strösselillä, keltaisella glitterillä sekä sokerimassaperhosilla.

Pääsiäiseksi voisi tehdä vaikka tällaisia muffineita. Munat ovat valmiita suklaamunia. Kerman värjäsin vihreäksi ja pursotin ruohotyllalla.

Lemon curd antaa mukavan pienen makea yllätyksen muffinin sisään. Pieni suklaamuna muffinin sisällä antaa pääsiäisyllätyksen!

 

Dinosaurus-muffinit

11.09.2009 - 19:43 / Kategoriat: Muffinssit

Pieni Jonetskimme täytti tänään jo 4v. ja aamu alkoi, lahjan avauksen jälkeen, dino-muffinien tarhaan viennillä! Paistoin sitruunaisia dinomuffineita ihastuttavalla Nordic Waren vuoalla. En koristellut muffineita mitenkään, koska olivat mielestäni riittävän kauniita ja helposti syötäviä sellaisenaan.

Sitruunaiset Dinomuffinit 24kpl

4 kananmunaa

5dl sokeria

2prk sitruunarahkaa

n.8dl vehnäjauhoja

1tl suolaa

2tl soodaa

1 sitruunan raastettu kuori

3dl juoksevaa margariinia

Sekoita kananmunat ja sokeri keskenään. Lisää margariini ja rahka. Sekoita vielä joukkoon kuivat aineet ja annostele vuokiin. Paista 180 asteessa noin. 15 min.

Taikina on todella helppo tehdä, sekoitat vain käsin kaikki ainekset siis yhteen. Muffineista tuli mehevän makuisia ja tuoksuisia!

 

Auringonkukka-muffinit

06.07.2009 - 21:13 / Kategoriat: Muffinssit

Tein kesäpäivän iloksi Lemon Curd-muffineita, jotka sitten koristelin auringonkukkasiksi tai yritin ainakin.

Lemon Curd-muffinit 12kpl

2 kananmunaa

2dl sokeria

1dl juoksevaa margariinia

1tlk sitruunarahkaa

4dl vehnäjauhoja

2tl leivinjauhetta

Täyte;

Lemon curd-tahnaa

Koristeluun;

suklaarusinoita ja kermavaahtoa

Nämä muffinit ovat helppotekoisia, sillä sekoitat vaan ainekset sekaisin kauhalla. Ensin munat ja sokeria ja sitten lisäät loput aineet. Sekoita hyvin ja jaa muffinivuokiin. Paista 200 asteessa n.12-15min.  Pursota lämpimiin muffineihin lemon curdia ja anna sitten niiden jäähtyä.

Koristele ja nauti!

 

Äitienpäivän aamiaisherkkuja

10.05.2009 - 12:46 / Kategoriat: Muffinssit

Tein vapuksi lasten vappujuhliin todella hyvänmakuisia omenamuffineita, joten niitä piti tehdä nyt ihan itsellekin. Ohje löytyy täältä. Koristeet tein vain päivään sopiviksi Silmänisku

Confettiin on tullut ihania uusia barokki-muffinivuokia, johon todella IHASTUIN.

Kimalletta tietenkin pintaan...

Koristeet on tehty sokerikuorrutteesta, yllättäen Nauru.

Tein sunnuntaita varten hyydykekakun ja täytettä tuli vähän liikaa. Niinpä tein myöskin pienen hyydykekakun, jonka päälle pääsi istumaan sammakkoprinssi!

Tällaisia herkkuja meillä aamusesta heti maisteltiin! Ja pojilta sain tietenkin ihanat äitienpäivä-lahjat; itse istutetun yrtin ja puuhelminauhan kortteineen sekä vaaleanpunaisen pienen mariskoolin!!

Aurinkoista Äitienpäivää kaikille!

 

Serpentiinimuffinit

01.05.2009 - 18:07 / Kategoriat: Muffinssit

Tein meille eilen kahta erilaista muffinia; omenamuffineita sekä banaanisuklaa-muffineita. Koristeiksi laitoimme sokerikuorrutteesta tehtyjä serpentiinikiehkuroita sekä koristerakeita.

Omenamuffinit 12kpl

1 muna

1dl sokeria

½dl juoksevaa margariinia

1prk omenakanelirahkaa

2½dl vehnäjauhoja

1tl leivinjauhetta

2tl kanelia

2dl omenasosetta

Sekoita muna ja sokeri vaahdoksi. Lisää margariini, rahka sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita hyvin. Jaa taikina paperisiin muffinivuokiin ja paista 180 asteessa n. 12min. Pursota täytetyllalla omenasosetta lämpimiin muffineihin. Anna jäähtyä ja koristele haluamallasi tavalla.

Banaanisuklaa-muffinit n.16kpl

2 munaa

2dl fariinisokeria

1dl kaakaojauhetta

2dl vehnäjauhoja

2tl leivinjauhetta

1dl juoksevaa margariinia

2dl kahvijugurttia

1 banaani soseena

1dl rouhittua tummaa suklaata

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne muna-sokerivaahtoon. Lisää margariini, banaani, jugurtti sekä rouhittu suklaa. Sekoita hyvin. Jaa paperisiin vuokiin ja paista 200 asteessa n.15min. Jäähdytä ja koristele.

 

Jonnen Dinosaurus-nimpparit

26.03.2009 - 06:33 / Kategoriat: Muffinssit

Jesse sai helmikuussa viettää Batman-synttäreitä ja siitä lähtien Jonne on halunnut viettää omia Dinosaurus-synttäreitään, mutta niihin kun on reilusti aikaa, päätimme juhlistaa nimppareita ko. teeman mukaisesti!

Kattaustarvikkeet otin töistä ja olivat tietysti dinosaurus-aiheiset.

Tarjolla oli..

Dino-keksejä murotaikinasta.

Lemon Curd Dino-muffineita, joissa oli sokerikuorrutteesta tehtyjä dinoja kerman päällä.

Ja Baileys-kakku aikuisille Hymy

Oikeasti Jonnen nimpparit ovat ensi sunnuntaina, mutta silloin olen "töissä" harjoittelemassa marsipaanikoristeiden tekoa Maisie Parrishin johdolla... Siitä lisää sitten myöhemmin Cool

 

Keväiset muffinit

28.02.2009 - 19:03 / Kategoriat: Muffinssit

Aurinkokin pilvien välistä pilkahteli ja kevät tulee kovaa vauhtia. Sen innoittamana tein sokerikuorrutteesta ihastuttavia narsisseja ja sitten piti tehdä muffineitakin, jotta saa koristeet käyttöön!

Keväiset suklaa-sitruunamuffinit

3½dl vehnäjauhoja

2dl sokeria

2tl leivinjauhetta

2tl vaniljasokeria

2 munaa

1prk sitruunarahkaa

n.1dl juoksevaa margariinia

100g Lemon Lime valkosuklaata rouhittuna

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää muut aineet ja sekoita hyvin. Jaa taikina muffinivuokiin. Paista 200 asteessa noin 15min. Koristele haluamallasi tavalla!

Pursotin pienellä lehtityllalla flora vispiä muffinin päälle. Narsissi on tehty silikonimuotilla sokerikuorrutteesta.

Tämä on pursotettu ruusutyllalla, vihreää glitteriä pintaan ja tipuset ovat valmiita sokerikoristeita.

Ruohotyllalla saa aikaan hauskaa rairuohoa Hymy

 

Ystävänpäivä-minimuffinit

14.02.2009 - 18:29 / Kategoriat: Muffinssit

Näissä muffineissa kokeilin coca colan vaikutusta/makua leivonnaisiin. Olemme mieheni kanssa cociksen ystäviä ja olen pitkään miettinyt erilaisia reseptejä, joihin saisin cocista lisättyä. Coca colassahan on kirsikan aromia, joten nämä muffinit sisältävät kirsikkahillio.

2 kananmunaa

1dl sokeria

3dl vehnäjauhoja

2tl leivinjauhetta

1tl vanilliinisokeria

1dl juoksevaa/sulatettua margariinia

n.½dl coca colaa

Ja 1-2dl kirsikkahilloa

Sekoita kananmunat ja sokeri. Lisää sulatettu margariini ja keskenään sekoitetut jauhot. Viimeiseksi lisää coca cola. Jaa taikina vuokiin. Paista 225 asteessa noin 15 min. Pursota heti uunista oton jälkeen täyteterällä kirsikkahilloa muffineihin.

Ohjeesta tulee 12 kpl normaalin kokoisia muffineita. Itse tein pieniä muffineita, joita tuli luonnollisesti tuplat!

Hyvältä maistuivat, mutta ei niissä cociksen makua oikein ollut, kirsikan kylläkin!

 

Batman-muffinit

09.02.2009 - 21:28 / Kategoriat: Muffinssit

Batman-muffinit pitivät sisällään suklaisen yllätyksen. Tästä ohjeesta tulee 24 muffinia.

5dl vehnäjauhoja

1rkl leivinjauhetta

4rkl kaakaojauhetta

3dl sokeria

2tl vaniljasokeria

n.15kpl Geisha-konvehteja rouhittuna

2dl kermaviiliä

3 munaa

150g juoksevaa margariinia

ja lisäksi 24 Geisha-konvehtia

Rouhi geisha-konvehdit hienoksi. Sekoita kuivat aineet. Lisää geisha-rouhe, munat kermaviili ja margariini. Sekoita tasaiseksi.

Jaa taikina paperisiin vuokiin.

Paina geisha-konvehdit taikinan ja peitä suklaa.

Paista 175 asteessa noin 15-18min.

Koristele haluamallasi tavalla tai nauti sellaisinaan!

Minä tein lepakoita mustasta sokerikuorrutteesta.

 

 

Vadelmasydän-muffinit

17.01.2009 - 11:35 / Kategoriat: Muffinssit

Toni sai nimipäivilleen vadelmasydän-muffineita. Muffinit koristelin kermavaahdolla, sokerikuorrute sydämillä, kaakaojauheella ja kahvipavuilla. Muffinit tein tällä ohjeella;

2 munaa

1dl sokeria

1dl juoksevaa margariinia

1dl Sunnuntai Vaniljaa

3dl jauhoja

2tl vaniljasokeria

1tl leivinjauhetta

n.1dl vadelmahilloa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää rasva, jauhot ja Sunnuntai vanilja. Sekoita tasaiseksi. Annostele vuokiin ja purista täyttötyllalla vadelmahillo muffinin sisään. Paista 225 asteessa n.15min. Anna jäähtyä. Koristele!

Hauskaa nimipäivää Toni!!!Pusu

 

Ireland, land of Baileys!!

10.10.2008 - 20:12 / Kategoriat: Muffinssit

Baileys-muffinit 12 kpl

1,5dl vehnäjauhoja

1dl sokeria

1tl leivinjauhetta

1tl vanilliinisokeria

1dl Baileys-likööriä

1 muna

50g sulatettua/juoksevaa margariinia

1,5rkl kaakaojauhetta

0,5dl kahvia

n.50g tummaa suklaata rouhittuna

 

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää muna, margariini, kahvi ja Baileys hyvin sekoitttaen. Jaa muffinivuokiin ja paista 200 asteessa n.10-15min. Nauti!!

 

"Rakastuin" Baileys-hyydykekakkuun ja siitä lähti idea leipoa jotain muutakin Baileyksestä.

Muffinit olivat todella hyviä!!!!! Baileysin maku erottui mukavasti. Seuraavan kerran teen muffinin päälle vielä kermakuorrutuksen, sitten on makuelämys vertaansa vailla!! Kannattaa ehdottomasti kokeilla! :)

 

 

 

Viidakkosynttäri tarjoiluja

15.09.2008 - 06:59 / Kategoriat: Muffinssit

Jonnen 3v. synttärit olivat siis viidakkoaiheiset, joten tarjoiluja piti vähän sinnepäin tehdä. Nämä ovat appelsiinimuffinsseja, joissa on flora vispi kuorrutus ja koristeet ovat marsipaania.

Lisäksi tarjolla oli apinan banaanikakkua. Eli banaanikuivakakku, joka on päällystetty marsipaanilla ja marsipanikoristeilla.

Joku vaanii sitä viidakossa....

Kävimme myös lauantaiaamusta Keravan sirkusmarkkinoilla ja pitihän poikien päästä maailmanpyöräänkin!

 

Auringonkukka-muffinssit

07.08.2008 - 19:06 / Kategoriat: Muffinssit

Kauan en malttanut odottaa uuden vuokan kokeilemista. Tein minttusuklaamuffinsseja ja ihastuttavan pieniä auringonkukkasia sainkin!! Seuraavalla kerralla teen kuitenkin jonkin vaaleamman taikinan (sitruunamuffinssit), koska luulen kuvion näkyvän sitten paremmin. Aika vähän pitää taikinaa yhteen koloseen laittaa, koska muuten muffinsseista tulee liian isoja =kuperia eivätkä ne pysy kauniisti lautasella.

 

Todelliset herkkumuffinssit a´la Sara la Fountain

28.06.2008 - 12:50 / Kategoriat: Muffinssit

Herkkumuffinssit

2rkl murukahvia + 2 rkl kiehuvaa vettä

1 rkl maitoa

2 3/4dl kermaa

100g sulatettua voita

2 kananmunaa

6dl vehnäjauhoja

1tl soodaa

1 1/2tl leivinjauhetta

2 3/4dl sokeria

n.2dl vettä

4kpl Pätkis-patukoita

4kpl DaCapo-patukoita

3/4dl Amerikan pastilleja

 

Sekoita hyvin keskenään 2rkl kiehuvaa vettä murukahvin kanssa. Lisää seokseen maito ja kerma. Lämmitä uuni 180c. Sulata voi ja lisää se kerma-kahviseokseen. Anna jäähtyä. Sekoita isossa kulhossa jauhot, sokeri, sooda ja leivinjauhe. Vatkaa munat kevyesti puuhaarukalla ja lisää joukkoon kerma-kahvi-voiseos, sekoita tasaiseksi. Lisää jauhoseos joukkoon, sekoita kevyesti. Lisää vettä ja pilkotut namit. Sekoita massa. Annostele isoihin muffinssivuokiin ja ripottele päälle sokeria. Paista 20-25min.

 

Itse tein noilla määrillä, mutta oikaisin hiukan kulmissa. Eli en sulattanut voita vaan käytin flora culinessea/juoksevaa margariinia. Samoin en viitsinyt ostaa murukahvia vain tätä varten, joten tavallinen vahva kahvi sai kelvata. Hyvin toimivat omat juttuni ja muffinsseista tuli makoisia!! Erikoisia, mutta hyviä! Kannattaa kokeilla :)

 

Minttusuklaamuffinssit

28.06.2008 - 12:40 / Kategoriat: Muffinssit

Tein tällaisia "pika"-muffinsseja viime viikolla, kun kylään oli tulossa leikkikavereita pojille.  Alkuperäinen ohje löytyy Kinuskikissan-sivulta, mutta itse vähän muokkasin ainesosia sen mukaan mitä kaapista löytyi. Päällä on flora vispiä ja koristeita. Hyviä olivat ja paranivat vaan jääkaapissa ollessaan.

 

 

Vappumuffinsseja!

01.05.2008 - 07:59 / Kategoriat: Muffinssit

Meille oli jäänyt pääsiäisestä iso pussukallinen pieniä suklaamunia ja mietin mitä niistä voisin tehdä. Tein sitruunamuffinsseja, joihin jokaiseen upotin pienen suklaamunan. Makoisa yllätys muffinssin sisällä! Kuorrutus on kermavaahtoa ja Sunnuntain vanilja-kasvirasvavalmistetta. Värjäsin kuorrutteen vihreäksi ja vaalean oranssiksi. Koristeet ovat siis marsipaania.

Näitä vietiin sitten lapsille tarhaan, koska heillä oli vappunaamiaiset ja jokainen sai tuoda jotain pientä hyvää! Lapset sanoivat kuorrutteen olevan pehmisjäätelöä.... :)

 

 
Kirjoittaja



Olen kahden poikasen ja yhden pienen tyttösen (s.-04&-05&-11) äiti, Tuusulasta. Suuri intohimoni on leipominen, etenkin kakkujen, ja kaikenlaisten juhlien, varsinkin teema-juhlien, järjestäminen. Vaikka teen näitä harrastelupohjalta, toivon saavani mahdollisimman paljon hyviä "syitä" kakkujen tekoon, sillä enhän itse voi kaikkia syödä... laugh

Voit kirjoitella minulle osoitteeseen siiliparatiisi (ät) luukku (piste) com

Tulossa mm;  äitienpäivän leivontaa, lelu-kakku, jalkapallo-kakku

Laskuri 9.3.2008 alkaen

Ilmainen www-laskuri
Siili energiaa..

Kiroilevasiili.fi